Kuukauden kuvaaja – kesä/heinäkuu 2017 – Anu Tuominen

Valokuvaus on saanut kiinnittämään katseeni uudella tavalla luontoon ja sen yksityiskohtiin. Vuosi sitten minulle avautui ihan uusi maailma kameran kautta, kukkien maailma läheltä: kuinka huikeita yksityiskohtia, värejä ja muotoja – luonnetta, niistä löytyykään. Kamera on tuonut tarkoituksen liikkua luonnossa ja olemaan nenä kiinni kukkapenkeissä. 🙂 Kauneutta voi löytää myös kuihtuvista ja  rapistuvista kukista, lehdistä ja oksista. Kukkienkin kuvaamisen kautta voi kertoa monia asioita ja tunnelmia.

Tavoitteenani on välittää kuvillani luonnon yksityiskohtien vetovoimaa ja tunteita, luontokuvauksen lähikuvauksen keinoin. Estetiikka, luovuus ja innostus merkitsevät minulle paljon ja valokuvaus on, sisustussuunnittelutyöni ja taideterapiaohjauksen lisänä, tuonut uutta syvyyttä näkemyksiini.  Henkilökohtaisesti olen myös itse voimaantunut paljon valokuvauksen kautta nuoremman lapseni menetyksen jälkeen.

Olennaista kuvaamisen oppimisessa on ollut käydä kameraseuran kursseilla: näin on pikkuhiljaa tutustunut kameran sielunelämään. Kurssit ovat antaneet hyvää teknistä tietoa, tukea ja harjoituksia. Sen verran vahvasti olen ”hurahtanut” tähän kuvaamiseen, että se on tullut osaksi arkea, niin kukkien kuin muunkin luonnon kuvaus. Kymijoen elämäkin, näin Korialle asuvalle, on löytynyt.

Blogien siirtojen yhteydessä valitettavasti tämän postauksen kuvat menetettiin bittiavaruuteen.