Ohjeita makrokuvaamiseen

Lähikuvaus, kohteen kuvaamista niin, että saadaan kohteesta suurennettu kuva.

Yhden suhde yhteen (1:1) tarkoittaa, että kameran kennolle tuleva kuva on samankokoinen kuin luonnossa. Ns. FF-koon kennon leveys on 36mm, jos kohde on 36mm leveä se täyttää koko kennon leveyden. Kuvasuhde on siis 36:36, eli 1:1.

Sama kuva kroppikennoisella (Canon) tarkoittaa 36:22, eli 1.6:1 suurennussuhdetta, koska kroppikennon leveys on 22mm – kuvasta vain osa piirtyy kennolle. Suurennussuhteella ei ole tekemistä kennon koon, vaan kennon täyttymisen suhteen.

Pokkarin makro

Pokkarikameroilla suurennussuhteeksi saadaan helposti paljon isompi kuin järkkärissä. Tämä johtuu kennon koosta, (jopa) 6 kertaa pienemmälle kennolle kroppikerroin on 6x. Laatu kuitenkin kärsii pienemmästä kennosta.

Valo on helposti vähissä makrokuvatessa, joten tekee mieli nostaa ISO-arvoa. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon kennon taustakohina. Kohinan suhde kennon kokoon on myös suurempi pienessä kennossa. (Kohinasta lisää esim: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kohina

Makrokuvaus onnistuu myös automaattiasetuksilla, mutta erinäisten lisävarusteiden kanssa manuaaliasetusten käyttäminen on helpompaa, osittain myös pakollista.

Tausta

Makrokuvauksessa kannattaa kiinnittää huomiota taustaan, se menee joka tapauksessa sumeaksi, johtuen lyhyestä DOFfista, mutta meneekö se sumeaksi millä värillä. Sopiiko väri taustan väri muuhun kohteeseen vai varastaako vai hukkaako se koko kohteen. Hyvin pieni muutos kuvauskulmassa saattaa vaihtaa taustan aivan toiseen

Tarkennusetäisyys

Makrokuvassa tarkennusetäisyys pitää saada lähemmäs kohdetta. Se onnistuu siirtämällä linssin lasiryhmiä kauemmas kennosta. Tavallisessa linssissä tämä tarkoittaa äkkiä sitä, että lasiryhmiä pitäisi siirtää objektiivin ulkopuolelle. Varsinaisissa makrolinsseissä objektiivin kotelointi on pidempi, joten lasiryhmiä voidaan siirtää huomattavasti kauemmas.
Tämä voidaan tehdä myös yksinkertaisesti lisäämällä ”putkea” kennon ja linssien väliin, eli käyttää loittorenkaita.

Toinen vaihtoehto on laittaa objektiivin eteen suurentavia lähilinssejä – suurennuslaseja.

Lähilinssejä voidaan pinota päällekkäin, valovoiman kokoajan tietenkin pienentyessä. Lähilinssissä suurennusmäärä on merkitty linssiin. Lähilinssi on ostettava objektiivin kierteen koon mukaan, tai käytettävä StepUp/StepDown renkaita.

Lähilinssi

Halvin ja huonoin vaihtoehto kuvan laadun suhteen. Aina kun lisätään lasia valovoima heikkenee ja kuvaan alkaa tulla vääristymää. Lähilinssi saa aikaan, sen että objektiivilla pystyy tarkentamaan lähemmäs kuin normaalisti. Ongelma tulee siitä, että valo taittuu enemmän, objektiivin edessä on lisää lasia, joka ei ole ollut siinä, kun objektiivia on suunniteltu. Lähilinssin aiheuttamaa valon taittumista ei siis ole otettu huomioon, kuvaan tulee vääristymää.

Loittorenkaat

Myös loittorenkaat vähentävät valovoimaa, mutta loittorenkaat ovat ”tyhjä putki”, ei siis lisää lasia hämmentämässä soppaa. Loittorenkaat siirtävät kennon ja objektiivin taaimmaisen lasiryhmän etäisyyttä kauemmas toisistaan, tämä saa aikaan sen, että objektiivi tarkentaa lähemmäs, mutta kauas tarkennus tippuu nopeasti. Loittorenkailla tarkennusalue (syväterävyys) voi olla senttejä, jopa millejä. Loittorenkaat ovat tavallisesti luokkaa 12mm, 21mm ja 31mm (valmistajasta riippuen). Näitä voi yhdistellä peräkkäin haluamansa määrän, objektiivin siirtyessä poispäin kennolta tarkennusalue siirtyy lähemmäs linssi ja kapenee kokoajan. Jos loittorenkaita laittaa liikaa seuraa tarkennuspisteen siirtyminen objektiivin sisälle, tällöin tarkennus ei enää tietenkään ole mahdollista.

Jos 50mm linssiin laittaa 50mm loittorenkaita saavutetaan 1:1 suurennos (normaalikuvaus on luokkaa 1:10), eli päästää makrokuvaukseen. Jos 24mm linssiin laittaa 21mm loittorenkaita, päästään kyllä n. 1:1 suurennokseen, mutta joudutaan lähestulkoon kiinni kohteeseen. Jos 24mm linssiin laittaa 12mm loittorenkaan päästään 1:2 suurennokseen. Jos 24mm linssiin laittaa 31mm loittorenkaita tarkennuspiste on objektiivin sisäpuolella. Tarkennus ei enää onnistu.

Loittorenkaita on sähköisiäkin, jolloin objektiiville pystytään kamerasta sähköisesti kertomaan haluttu aukko (jopa automaattitarkennus), muussa tapauksessa objektiivi käyttää sitä aukkoa, mikä siinä viimeksi on ollut – yleensä suurin. Esim. Canonissa voidaan objektiiviin laittaa haluttu aukko (esim.) seuraavasti: Laita muutaman sekunnin valotus haluamallasi aukolla, laukaise kamera, irrota objektiivi -> aukko ”jää” objektiiviin. Tästä syystä itse suosin vanhoja maanuaalilaseja, aukon voi säätää objektiivin renkaasta. Ota huomioon varsinkin painavien linssien kanssa loittojen aiheuttama painonjakauman siirtyminen. Bajonetti ei kestä mahdotonta määrää vääntöä.

Loittorenkaiden huono puoli verrattuna aitoon makrolinssiin:

Normaalisti objektiivia ei ole suunniteltu tarkentamaan aivan kiinni kohteeseen. Reunojen saaminen tietyillä täysin tarkaksi on mahdotonta, mutta erottaako sen kuvasta riippuu siitä millainen kuva on. Hämärtynyt tausta on hämärtynyt tausta epätarkkanakin.

Loittopalje

Toimii kuten loittorenkaat, mutta portaattomasti säädettävissä

Loittojen ja palkeen kanssa tarkennusalue on todella lyhyt, joten apuvälineeksi kolmijalan kanssa kuvatessa oiva apuväline on:

Makrokisko

Makrokiskolla kameraa voidaan siirtää millin osissa ja saada tarkennuspiste juuri sopivaksi. Hyvä apuväline myös tehtäessä pinottuja kuvia, kameraa voidaan siirtää pikkuisen eteen tai taaksepäin ja saadaan otettua kymmeniä, satoja kuvia, eri tarkennuspisteillä, joka voidaan sitten ohjelmallisesti yhdistää.

Telekonvertteri

Telekonverttereita voidaan käyttää kameran ja makro-objektiivin välillä aivan normaalisti. Telekonvertteri (extender) muuttaa objektiivin polttoväliä.

Taas pitää huomioida, että konverttereissa on lasia, joten valon taittuminen muuttuu ja valovoima pienenee.

Kääntörengas

Kääntörengas tulee väärinpäin olevan objektiivin ja kameran väliin. Siinä on siis toisella puolella normaali kiinnitysbajonetti kameran puolelle (merkkikohtainen) ja toisella puolella erikokoisia (mm) kierteitä. Näistä kierteistä objektiivi saadaan kiinni kääntörenkaaseen. Tässä välissä ei kannata käyttää uv- tms suotimia, ylimääräistä lasia vähentämässä valovoimaa. Kääntörengas on siis valittava objektiivin mukaan, tai sitten on käytettävä StepUp/Down-renkaita. StepUp/Down renkaita käytettäessä tulee huomioida, että ne siirtävät objektiivia kauemmas kennolta, eli suurennuskerroin ja tarkennusalue taas muuttuvat. Kääntörenkaan kanssa voidaan hyvin käyttää vielä loittorenkaita tai loittopaljetta, jotta saadaan vieläkin isompia suurennoksia.

Kääntörenkaita on saatavissa myös sähköisiä, sillä pitää taas huomioida, että nykyobjektiivien sähköisesti kameran kertoma aukkotieto ei välity muuten objektiiville. Sähköistä loittorengasta ei tarvita, jos käyttää manuaalilinssejä tai tekee aukon esiasetuksen kuten loittorenkaissa.

Kääntörenkaan kanssa tarkennus on tehtävä siirtämällä kameraa sopivalle etäisyydelle.

Kääntörengas toimi sitä paremmin, mitä laajakulmaisempi objektiivi. Tällöin suurennussuhde on suurempi.

Kääntörenkaan kanssa terävyysalue menee senteissä/milleissä laskettavaksi etäisyydeksi.

Kääntörenkaan kanssa 50mm objektiivi antaa suurennussuhteeksi jotakuin 1:1.

Coupling Ring

Tässä renkaassa on uroskierteet molemmilla puolilla. Ostaessa pitää tietää minkä kokoiset kierteet tarvitsee.

Tarkoitus on liittää kaksi objektiivia toisiinsa, niin että ensimmäinen on oikeinpäin kamerassa, yleensä pidempi ja toinen liitetään sitten tällä liitosrenkaalla väärinpäin perään.

Väärinpäin olevan objektiivin himmennyksen, aukon pienentäminen, kasvattaa vinjetointia kuvassa. Aukon avaaminen taas pienentää syväterävyysaluetta.

UV- yms. filtterit kannattaa poistaa välistä ennen objektiivien liittämistä.

Suurennussuhteista täydenkoonkennolla (35mm)
200mm linssi + 24mm linssi väärinpäin: 8:1
200mm linssi + 50mm linssi väärinpäin: 4:1

Kun kameran bajonetin eteen lisätään rautaa pitää alkaa huomioida paino, joka bajonettiin kohdistuu. Saatavilla on objektiivin pantoja, joilla itse objektiivi kameran sijasta voidaan kiinnittää kolmijalkaan.

Makro-objektiivi

Paras kuvanlaatu saadaan aikaan objektiivilla, joka on tehty varsinaista makrokuvausta varten. Ei siis zoom- tai kiinteällä objektiivilla, jossa on makrotoiminto. Tällainen objektiivi tarkentaa vain lähietäisyydelle, 20-30cm. Suurennussuhteessa ei päästä vielä sellaisiin, kuin varsinaisessa makro-objektiivissa. Niissä kotelointi pidempi, jotta linssiryhmää saadaan siirrettyä kauemmas kennolta ilman lisävarusteita. Canonin makro-objektiivien huipuista yleensä mainitaan malli MP-E 65mm f/2.8 1-5x Macro. Makro-objektiivit on tehty tarkentamaan erityisesti lähelle, joten kompromissia tarkennusalueen takia ei tarvitse tehdä missään muussa objektiivin osassa. Tämän objektiivin tarkennus riittää ottamaan laadukkaan pääkuvan kärpäsestä. Suurennussuhde on 1x-5x.

Mitä suurempi (mm) makrolinssi, sitä pienemmäksi saa taustan näkymisen kuvissa, efekti on sama kuin normi laajakulmalla tai telellä; 65mm makrolinssissä taustaa näkyy paljon, kuten laajakulmassa, 200mm makrolinssissä taustaa näkyy vain vähän, kuin telezoomissa.

Makro-objektiivien hinnoissa (ja kuvanlaadussa) on eroja, ostaa sen sitten Canonilta, Sigmalta, Tokinalta tai Tamronilta (jne). Halvin ei välttämättä ole edes huonoin.

Objektiiveista testejä ja kokemuksia: http://www.objektiivi.info

Valaisu lähikuvauksessa

Luonnonvalo
Mikäli luonnonvalo riittää voi sitä tietenkin käyttää, mutta valonmäärä vähenee nopeasti pieniä aukkoja käytettäessä. Pientä aukkoa käytetään, jotta saadaan mahdollisimman pitkä DOF (Depth Of Field – syväterävyys). Pientä aukkoa käytettäessä valotusajat alkavat mennä helposti niin pitkiksi, ettei käsivaralta kuvaaminen enää onnistu.

Vaihtoehtoja on jalusta, jos kohde on staattinen, eli ei esim. heilu tuulessa tai lennä pois. Kennon herkentäminen, eli ISO-arvon kasvattaminen, tämä lisää kohinaa. Jonkin verran saadaan lisävaloa esim. heijastimilla. Eniten valoa saadaan lisää salamalaitteella.

Salamalaite
Led-tekniikan kehittyessä on markkinoille tullut ”Led-salamarenkaita”. Nämä eivät varsinaisesti ole salamalaitteita, vaan pikemminkin lisävaloja. Ledin valoteho ei riitä kovin pitkälle. Apuvalona nämä on kuitenkin huomioitava, jo pelkästään hintansa takia. Ovat hyvin edullisia ja riittävät heikossa valaistuksessa pykälää pidemmälle kuin ympäröivä valo.

Nämä, kuten varsinaiset makrosalamat, kiinnitetään objektiivin eteen, josta saadaan valo suoraan kohteeseen, joka on kameran edessä. Kameran oman salaman käyttäminen ei juuri auta, objektiivi yleensä peittää kohteen, eli muodostaa varjon kameran ja kohteen välille.

Makrosalamat

Näillä salamalaitteilla saadaan kohteeseen normaalin salamalaitteen valoteho, jolla kohde saadaan valaistua tehokkaasti ja tasaisesti.

Koska makrosalamat ovat kalliita ja käyttö on rajoittunutta, ovat ne on myös yksi suosittu DIY kohde (Do It Yourself). Jopa kameran omasta sisäisestä salamalaitteesta saadaan helposti rakennettua lisäsalama makrokuvaukseen. Yksinkertaisimmillaan ulkoisen salama voidaan siirtää TTL-johdolla tai radiolaukaisimella kolmijalalle kohteen viereen.
Rakentelussa kannattaa ottaa huomioon, miten saa kohteeseen mahdollisimman tasaisen valon (ellei halua tietty jotain efektiä kovalla valolla tms.). Pienen softboxin käyttö tasaa valoa mukavasti.

Suosittu kameran oman salaman valon ”siirtoputki” on Pringles-purkki. Se on jo valmiiksi heijastavaa materiaalia sisältä, tarvitaan vain toiseen päähän reikä, johon kameran oma salama mahtuu ja toiseen päähän valonhajottajaksi vaikkapa leivinpaperia.

Kuvia Pringles-salamoista:  https://www.google.fi/search?q=pringles+macro&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0CAcQ_AUoAWoVChMI5NCE-aSXyQIVYqhyCh2x_QKA&biw=1244&bih=751

Yleensä tarkaksi halutaan tietty alue, kukan keskikohta, hyönteisen ”naama” tms. Se onnistuu hyvin lyhyellä terävyysalueella vain jos kuvaa suoraan kohti, pienikin kulman vaihdos saattaa aiheuttaa sen että kärpäsen naaman toinen puoli on tarkka ja toinen on utuinen.

Voihan terävyysaluetta toki käyttää myös tehokeinona.

Makrokuvatessa kolmijalka – sellainen joka ei heilu – on hyvä kaveri. Jos se vielä kääntyy 90 asteen kulmaan aina parempi. Ja jos kameran pystyy tavalla tai toisella viemään lähelle maantasoa – aina parempi. Toisissa jaloissa on niiaavat jalat, toisissa saa keskiputken käännettyä alaspäin. Luonnossa kuvatessa piikit kolmijalassa auttavat pitämään sen paremmin paikallaan. Toiset vannovat kuvaamiseen kolmijalan kanssa, toiset taas ilman. Molempia kannattaa kokeilla. Ilman kuvatessa vaaditaan valoa enemmän, jalan kanssa, jos kohde ei liike voidaan käyttää pitkiäkin valotusaikoja.

Lisäksi pari kouraa, jotka ovat kiinni vaikkapa kolmijalassa ja jotka pitävät kohdetta kiinni ovat hyviä apuvälineitä.

Jos kohde heiluu tuulessa, voiko sen siirtää sisätiloihin?

Ne hienot kärpäskuvat on yleensä otettu joko kuolleesta kärpäsestä tai sellaisesta, joka on horroksessa (jääkaappi).

Varmista, että valo riittää tai voit käyttää tarpeeksi pitkää valotusaikaa korvaamaan valon vähäistä määrää. Valon teho tippuu matkan neliössä – todella nopeasti.

Jos kamerassa on LiveView toiminto sillä voi helposti asettaa tarkennuksen. Suurenna kuva ruudulla – tarkennus on paljon helpompaa.

Älä tarkenna keskelle. Kamera tarkentaa tarkennuspisteestään 1/3:n verran kameraan päin ja 2/3 tarkennuspisteen taakse.

Pitkän terävyysalueen saa pinoamalla kuvia. Samasta kohteesta otetaan useita kuvia, jotka kaikki on tarkennettu eri kohtiin, kuvat ladataan esim. PhotoShopiin, tai muuhun pinoamisen osaavaan ohjelmaan. PS tekee kuvien kohdistuksen ja päällekkäin laittamisen automaattisilla toiminnoilla.

Blogien siirtojen yhteydessä valitettavasti tämän postauksen kuvat menetettiin bittiavaruuteen.

#Mika